Torstaipöytä toimintasuunnitelma 2026

Torstaipöydän jäsenistö muodostuu Aurinkorannikolla vakituisesti asuvista,
koko talvikauden sekä osan talvea viettävistä veljistä. Kaikki Aurinkorannikolla
vierailevat suomalaiset vapaamuurarit ovat tervetulleita tilaisuuksiimme.
Yhdistyksen tarkoituksena on vapaamuurarillisen aatemaailman ja ajattelun
ylläpitäminen ja kehittäminen Espanjassa asuvien ja siellä vierailevien
suomalaisten vapaamuurareiden keskuudessa.

Kokoonnumme kokouskalenterin mukaan pääosin joka kuukauden
kolmantena torstaina kesä – elokuuta lukuun ottamatta. Tapaamme klo 13.30
avec ja veljien lounaskokous alkaa klo 14.00, jolloin myös avecit lounastavat
omassa tilassaan.

Lounaskokoukset ovat vapaamuurareiden tapaamisia sekä vapaamuurarillisia
tai ajankohtaisia aiheita käsitteleviä keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia.
Pukeutuminen on vapaamuotoinen.

Toimintaamme kuuluu lisäksi perinteinen joululounas sekä Ystävänpäivän
tilaisuus. Nämä järjestetään hieman juhlavammissa puitteissa ja niiden
järjestelyistä tiedotetaan erikseen.

Ensimmäinen Torstaipöydän tapaaminen on pidetty 16.03.1995.
Aurinkorannikolla on ollut säännöllistä muurarien lounaskokouksia jo
aikaisemminkin, mutta ”Torstaipöytä” tuli nimenä em. päivänä käyttöön niin,
että siitä lähtien on kirjattu kaikki tapaamisten osanottajat.

Tiedottaminen Torstaipöydän toiminnasta on tärkeä aktiviteetti jatkossa,
jotta saamme uusia jäseniä toimintaamme. Tärkeitä kanavia ovat Suurloosin jakama informaatio ja meidän omat kotisivut; www.torstaipoyta.fi. Niiden
saattaminen ajan tasalle on ollut työn alla. Se vaatii jatkossa asian osaavien
Veljien saamista mukaan hankkeeseen.

Meillä on jäsenluettelossa 86 Veljen nimet. Osa on jo eri syistä johtuen
joutunut palaamaan pysyvästi Suomeen. On myös niitä, jotka hyvin
satunnaisesti käyvät Aurinkorannikolla.

Hyväntekeväisyyttä on harjoitettu edellisvuosina mahdollisuuksien mukaan.
Aurinkorannikon suomalainen seurakunta on ollut kanava, jonka kautta
apuamme on suunnattu vähävaraisille lapsiperheille. Myös Aurinkorannikolla
toimiva partiolippukunta Lumipartio on ollut avustuskohteemme.

Vuoden 2026 kuukausien kokousravintola ilmoitetaan kutsussa. Ravintolan
tilat ja hintataso tulee sopia mahdollisimman hyvin kokouksiemme
tarkoitukseen.

Kokouskalenteri on seuraava:
Tammikuu 15.01.
Helmikuu 14.02. ( = lauantaina) Ystävänpäiväjuhla ja tilinpäätöskokous
Maaliskuu 19.03.
Huhtikuu 16.04.
Toukokuu 14.05. kuukauden toinen torstai
Syyskuu 17.09.
Lokakuu 15.10.
Marraskuu 19.11. Vuosikokous
Joulukuu 10.12. kuukauden toinen torstai

Ystävänpäiväjuhla 14.02. yhdistetään helmikuun kokouksen kanssa.
Joulujuhla pidetään marras-joulukuun vaihteessa erikseen sovittavassa
ravintolassa.

Mahdollisista kesätapaamisista kesä-, heinä- ja elokuun kolmantena torstaina
sovitaan erikseen.